sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kynsikkäillä

meni tämä viikko. Olin lomalla ja en saanut mitään aikaseksi vaikka kovasti ite mielessäin aattelin tekeväni vaikka mitä! Eipä sille enää voi mitään kun aamulla koittaa töihin lähtö..

Kynsikkäät ovat siitä hyviä neulottavia ettei niissä mene kauan, eikä tartte paljoo järkeilläkkään niitä tehessä..


Jussi-langasta tuli ekat ihan perus kynsikkäät. Tietysti kuvakin on vähän väärin säärin, kun en saanut sitä jostain syystä kääntymään. 

Toiset impivaarasta. Näihin tein vahvistettuna kämmenosan nostetuilla silmukoilla.


Kolmannet jussi-langasta ja lankakerien jämistä. Kämmenosan tein samalla tavalla kuin ylemmissäkin. Vihreä lanka ei ihan riittänyt koko kämmeneen, jatkoin sitä sinisellä. Tuskin haittaa käytössä pieni värivirhe.

On ollut aivan ihana keväinen ilma tänä viikonloppuna. Harmi vaan että meijän pihassa on vielä niin paksulta lunta ettei siellä ainakaan piha hommia tehä. Mutta kaipa sitä haravoinnin ihanuutta saa vielä tarpeeksi ennen juhannusta :)

Keväisiä päiviä kaikille :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti