lauantai 24. tammikuuta 2015

3. Valepalmikkosukat

Impivaarasta.


Pitiköhän tuon kuvankin kääntyä nyt väärin päin! Meinas muutenkin jäädä tekemättä koko sukat!! Kaksi ekaa yritystä pitsikuviolla ei ollu kaunistus, paremminkin kauhistus. Tuo lanka oli jotenkin liian jäykkää niihin kuvioihin, vaikka sinisestä onnistuikin aiemmin suht hyvin. Kolmannella kerralla resori oli liian lörppö! Noihin sitten tein oikeitten silmukoitten kohdalle palmikon tapasta. Lankaa noihin meni vajaa 150g. 

Jos kaikki neuleet alkaa olla noin vaikeen takana saaha tehtyä, kerään kaikki langat ja puikot ja piän pikku notskin pihalla! Viime aikaset työt on kysyny hermoja, yksikään ei oo onnistunut eka yrittämällä. 

Mutta jos sitä kuitenkin vielä ruppeis suunnittelemaan uutta puikoille :)

Lupsakoita päiviä kaikille :)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Vauvan nuttunen ja pöksyt

2. työ tälle vuodelle vihdoin valmis.

Nallea taikoen ja yks värisenä. Malli Novita kevät 2010, no. 86. En olis uskonut että 50 senttinen puku ja ennen kaikkea takki voi tietättää noin pitkään. Nalle taika lanka oli tosi huonoa neuloa, väliin ohentu, sitten oli ihmeellisiä pahkuroita, väliin normaalin vahvuista. Mistäköhän tuollaiset laatu vaihtelut johtuukaan ? Lankaa tuohon meni n. 240g, 3 ja 3.5 puikoilla.

Eikä viime aikoina olleet jatkuvat sähkökatkokset helpottanu tuon puvun tekemistä, vaikka otsalampun kanssa sitä teinkin. Parhaansa varmaan linjojen korjaajat tekevät mutta kun on joka puolella sähköt poikki, niin ei kai hekään tee enempää kuin kerkiää... Sitä oon miettinyt miks sähkö yhtiöt eivät palkkaa miehiä kesäisin linjojen aluksia raivaamaan. Työttömiähän kuitenkin suomessa on...

Lumisateetonta viikkoa kaikille :)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 ensimmäinen

Neule; Pakkaspaita tytölle


Lankana Drops Lima. Silmukkamäärä 122/128, pituudet 134 dropsin ohjeesta. Kuviomalli omia sovelluksia pinterestistä löytämästäni sukan varresta ; Miehusta ja hihat neulotaan pyörönä kainaloihin asti. Resorin jälkeen 1.krs ruskeella oikein, 2 krs.ta vihreellä 3n 1 s.nostetaan, 2krs.ta ruskeella oikein. Ylä-osat : 3n 1 oikein, nurjalla toisinpäin. Nelosen puikolla tein vaikka ohjeessa oli 3 puikko.

Lankana oli uusi tuttavuus mutta hyvä neulottava. 

Neiti oli sitä mieltä kuvaa otettaessa ettei vielä kuitenkaan ole kesäkeli...eikö? Eihän pakkastakaan ole kuin -28. Toivottavasti kerrankin sääennustus pitäs paikkansa ja pakkanen lauhtuis. Yksistään koirien lenkitys jää pakosta aika lyhyiksi, kun ovat jo jäässä ennen kuin kunnolla uloskaan päästään.

Arki on alkanut ja sama tahti palannut. Olis tätä rauhallista oloa voinu viettää pitempääkin. Mutta jospa sitä neuleitten voimalla jaksais. Seuraava neule onkin jo suunnitteilla :)

Pakkasen virkistämää viikkoa kaikille :)