maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun jälkeen...

Äkkiäpä se aika menee... Eipä olekkaan tullu käytyä blogia päivittämässä pitkiin aikoihin.
Vähäsiksi on jäänyt myös neulomukset moneen muuhun syksyyn verrattuna. No jotain kuitenkin..

Yhden villatakin kuva onkin hävinnyt jonnekkin avaruuteen. Sen neuloin nalle langalla ja 3 puikoilla.

Nyt joulun pyhien aikaan neuloin neitille kintaat votte boka kirjan mallilla. Ranteisiin piti lisätä kerroksia, koska ohjeen mukaan niistä olis tullu liian lyhyet.


Joululahjoiksi nalle langasta kämmekkäitä. Helppoja ja nopeita tehä.



Jo kauan kaapissa odottanu ohje tuli vihdoinkin tehtyä. Nämäkii nallesta tehdyt koirat pääsi pukinkonttiin. Näissä taas oli minusta liian pitkät ranne osat.


Eräs ystävä pyysi koe neulomaan nämä omat suunnitelemansa sukat. Nallesta, 3 puikoilla.


Isännälle nallesta votte boka kirjan ohjeella.



Nyt jos jatkais perinteisesti isommalla työllä. Saa nyt nähä milloin se valmistuu, toivottavasti ennen ensi joulua.


Hyvää vuoden vaihdetta kaikille ja parempaa uutta vuotta :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Tuskailua ja möllötystä

Mitähän keksis? Jotain uutta juttua vois aloittaa näin syksyn koittaessa, mutta mitä??
Neulomiset ovat kyllä kuvioissa mukana, enkä varmaan ilman niitä osais ollakkaa.

Yhdet sukat taas lähempänä joulua..


Lankana nalle, malli on sama jota olen jo käyttänyt monissa aikaisimmissakin. Tähän pariin nyt jääkin kästöiden esittely. Puikoilla on tulossa ( jos nyt valmistuvat) votteboka kirjasta kintaat. Niistä sitten myöhemmin.

Ensimmäinen kunnon pakkanen oli toissa yönä, -2,1 astetta. Sen myötä paleltui aikas monta perennaa. Näistä nappasin kuvan ennen pakkasyötä 


Ihmeen hyvin kestivät kuitenkin sen yön.

Sitäkin ollaan mietitty että mitähän koiruuksien kanssa alkas harrastamaan?


Meidän nurkille on jääny pyörimään nuori pantasusi Mella. Ei oo koirilla mehtään asiaa niin pitkään aikaan kun se täällä majailee. Kuvassa tyylinäyte kuinka kytätään makupalaa.. Siiri ja hänen henkivartijansa.

No tässäpä tärkeimmät, joten ruskan värittämää syksyä kaikille :)

maanantai 29. elokuuta 2016

Tekishän sitä

kun sais laiskuudeltaan vallan.

En tiedä mihin minun aika nykyään hupenee, varmaan sinne mustaan aukkoon. Käsityöt melekein nollassa ja muutenkin tuntuun etten saa enää mitään aikaseksi.

Jotain pientä kuitenkin onneksi tuli tehtyä..


Sukat naisten koolla. Lankana sporsträgg.


Novitan aalto langasta Eetulle paita. Silmukka/ koko 130cm Novitan 4/99 lehdestä. Kuvio malli omia sovelluksia. Lanka on tosi hyvää neuloa ja tulee pehmoinen neule.

20.8 alkoi sorsastus ja meillähän se tietää sitä että koiruuvet pääsee juoksemaan mehtään. 
Topi vaan ottaa ilon irti kun saa kirmailla vapaana.


Tahvolla riittää muuten vaan tutkittavaa ja uuden oppimista.


Vanhus nauttii eläkepäivistä ja nauraa poikien hölmöilyille :)


Lopuksi hajanaisia kukkakuvia kesän ajalta..


Angervot kukkivat hyvin vaikka suurin osa olikin nuoria taimia.





Viime öinen syksyn ensimmäinen pakkas yö vei kyllä aremmat kukat. Mutta näinpähän se vuodenaika vaihtuu..

Puolukan punaista syksyn alkua kaikille :)



torstai 7. heinäkuuta 2016

Melkein kuukausi on menny

viime käynnistä täällä. Siinä meni juhannuskin kuin varkain ja ollaan menossa jo syksyä kohti kovaa kyytiä. Ilmat on ainakin ollu aikas syksyisissä lämpötiloissa.

Mutta ei nii pahaa, ettei jotain hyvääkin. Olen voinu pitää tämän viikon oikeesti lomaa ja neuloa. Vihdoin ja viimein sain paidan valmiiksi..


Lankana nalle, ohje muunneltuna Novita 4/2000 / 80. Koolla M ja 3-3,5 puikoilla.
Onneks tuolla oli määrä valmistua vasta syksyksi, joten en oo vielä myöhässä ollenkaan. On vaan aikas onnetonta neuloo tuosta nykyisestä nallesta. Harmittaa kun ennen niin hyvä lanka on menny huononpaan suuntaan.

Seuraavaksi onkin miettiminen mitä sitä sitten tekis...

Meillä on pihassa melkein joka iltainen vieras. Pahoin pelkään ettei angervot kerkiä kukalle, tämä vieras voi rokottaa niitä.



Tahvoo ei paljoo puput häirihe, telkasta tulee urheilua...


Ja kun se on nii uuvuttavaa kahtoo, nii ainahan voi ottaa nököset :)



Mansikanmakuista kesää kaikille :)

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Verta, hikeä ja multaa

Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa että meijän itikat ja mäkärät on pelastettu etteivät kuole sukupuuttoon. Käsityöt on ollu melkein nollassa, siis vieläkin teen sitä samasta paitaa kuin toukokuun alussa.
Aika mennyt kaikkeen muuhun, esim. pihahommiin.

Kaikki alkoi kun vaihdettiin karmeen näköinen kuusiaita kartiotuijiin..



Ensin tehtiin suorapenkki kuunliljoista ja isotöyhtöangervoista



Penkkiä jatkettiin samalla tavalla, paitsi kulmaan laitettiin nauhusta. Keskelle jääneestä tuijapuskasta leikattiin jo keväällä huonot alaoksat pois ja myös sen ympärystä suurennettiin johon tuli kuunliljojen lisäksi angervoja. 


Mongolianvaahteran juurelle kuunliljoja



samaten orapihlajat sai kuunliljat ja juureen laitoin kärhöt. Varsinkin kun toinen noista kuoli mystillisesti, olis kiva jos siihen nousis kärhö. Saas nyt nähä miten selviäävät talven yli..


Kurttulehtiruusu rupes kasvamaan nokkosesta pitäen kaikkee ja mitenkäs sen kitkee? En minä ainakaan saanu sitä niin tarkkaan kitkettyä ettei nokkonen olis noussu kohta uudestaan, joten se kaivettiin ylös. Tilalle laitettiin nauhusta ja parsa. Tämä on vielä vähän mietinnässä mitä siihen laittas..

Viime syksynä alottama penkki sai jatko-osan. Myös siihen laitettiin ruusuangervoo ja nauhusta.


Lisää ruusuangervoo. Näitten ympärille laitan unikoita, kunhan löydän sopivia.


Iso perennapenkki sai ympärilleen kuunliljoja ja muutama angervo lisättiin aukkopaikkoihin. Näitten kuunliljojen väliköihin aateltiin akileijoja ja luultavasti joitakin unikoita.


 Terijoensalavatkin sai juurelleen kuunliljat. Jospa se vähän helpottas nurmikon ajoa ihan tuosta puitten tyveltä.

Kaiken kaikkiaan tuli 82 kuunliljaa ja paljon angervoja. Mullan tilasin Savon Kuljetukselta suoraan, tuli paljon edullisemmaksi kuin jos olis otettu säkkitavarana.

Nyt on tauon paikka ja aika parantaa kaikkia pahkuroita mitä kanssa elävät on nahkaan saanu. Vielä toki tuota pihanlaittoa on tarkotus jatkaa kunhan taas mietitään miten...Luultavasti kuunliljoilla, nauhuksilla ja angervoilla :)

Lämpöisiä päiviä kaikille :)









sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Huhtikuun paita

Mintulle. Lankojen hävitys vuorossa oli Novitan Tivolia. Kovin vaan vähäisinä määrinä etenee minun hävitykset. Tähänkään ei menny kuin vähän reilu 350g..


Koko ja silmukat Novitan 4/2001, kuvio Novitan kevät 2010 malli 86. 150 cm koolla. 

Tänään käytiin rompe päivällä, josta löysin 


vanhan kerinpuun. Ylä osasta puuttuu vaan kiristin, mutta eiköhän tuohon jonkun keksi.. En raskinu jättää ostamattakaan, kun olen pitkään tuollaisesta haaveillu.

Kevätkin on edennyt jo mukavasti ja lumi sulaa meiltäkin pikku hiljaa. Samalla paljastuu talven töllösiä


Tälle mahonialle on käyny huonosti. Pitänee leikata juuresta kaikki pois ja toivoo sen vielä kasvattavan sieltä uutta. 
Lumet onkin sulanu puolet pihasta, toinen puoli joka jää metsän varjoon on aikaslailla lumen peitossa. Kaipa sekin juhannukseen mennessä vähempänä käy...toivottavasti.

Karvatassun painallus jokaisen päivään, vietetäänhän tänään koirienpäivää :)


torstai 7. huhtikuuta 2016

Lapasia, lapasia

Sukkien teosta jäi raita lankaa melkein täys kerä, siitä lopusta tein lapasia..


Tavalliset lapaset miesten ja naisten kätteen sopivat. Sain vähennettyä veikka varastoo 300g, kun sukkienkin langat lasketaan mukaan. Vielä saa monet neuleet väkertää, ennen kuin kaikki veikat on tuhottu.

Eilen ostin puuliljan ja hehkusoihtuliljan mukuloita. Saas nähä lähtevätkö kasvamaan ja minkälaisia ovat. Liljat näkyy jotenkin viihtyvän meijän penkissä, vaikka maa onkin savipitoinen.
Lumet sulaa vaan ärsyttävän hitaasti, eikä tuonne vielä pääse mittään tekemään.

Kurkien huutoa kaikkien kevät päivään :)