maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun jälkeen...

Äkkiäpä se aika menee... Eipä olekkaan tullu käytyä blogia päivittämässä pitkiin aikoihin.
Vähäsiksi on jäänyt myös neulomukset moneen muuhun syksyyn verrattuna. No jotain kuitenkin..

Yhden villatakin kuva onkin hävinnyt jonnekkin avaruuteen. Sen neuloin nalle langalla ja 3 puikoilla.

Nyt joulun pyhien aikaan neuloin neitille kintaat votte boka kirjan mallilla. Ranteisiin piti lisätä kerroksia, koska ohjeen mukaan niistä olis tullu liian lyhyet.


Joululahjoiksi nalle langasta kämmekkäitä. Helppoja ja nopeita tehä.



Jo kauan kaapissa odottanu ohje tuli vihdoinkin tehtyä. Nämäkii nallesta tehdyt koirat pääsi pukinkonttiin. Näissä taas oli minusta liian pitkät ranne osat.


Eräs ystävä pyysi koe neulomaan nämä omat suunnitelemansa sukat. Nallesta, 3 puikoilla.


Isännälle nallesta votte boka kirjan ohjeella.



Nyt jos jatkais perinteisesti isommalla työllä. Saa nyt nähä milloin se valmistuu, toivottavasti ennen ensi joulua.


Hyvää vuoden vaihdetta kaikille ja parempaa uutta vuotta :)

1 kommentti:

  1. Hei!
    Tulin vastavierailulle!
    Voi mahdoton mitä kaikkea ihanaa täällä on:)
    Olet kilkutellut upeita töitä:)
    Nuo kirjoneuletyösi ovat, niin upeita jaksan ihailla niitä aina:)
    Pöllötumput super ihanat:)
    Hyvää talven jatkoa sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista