maanantai 20. heinäkuuta 2015

Nyt saa paidat riittää

vähäksi aikaa. Keskittys neulomaan vaikka sukkia, ja nekin kun tekee mahollisimman helpolla ohjeella pääsee vähemmällä pähkäilyllä. Senpä takia keskityin tekemään


isännälle sukat nalle-langasta. Lankaa meni n. 140g, 3 puikoilla. Ohje Novita Talvi 2005. Alkuperäinen ohje on naisten sukkiin, mutta soveltelin siitä isännälle sopivaksi. Tykkään itse tuosta mallista, sukat pysyvät hyvin jalassa vaikka varren yläosa onkin leveän oloinen.

Nämä muutamat lämpöisemmät ja vähän vähemmän sateiset päivät ovat saaneet kukissakin ihmeitä aikaseksi. 

Töyhtöangervot ovat moneen kesään verrattuna komeassa kukassa. Olen huomannu että meijän pihassa angervot viihtyvät muutenkin parhaiten  muihin pensaisiin verrattuna.


Muutama lilja, jotka ovat enää tallessa, oli tänään aukassu kukkiaan. Vieressä olevia liljoja en edes muista ennen nähneeni tuossa. Voikohan ne olla mullassa pitemmän aikaa kasvamatta, vai mistä lie ilmestyneet?

Kurjenpolvi on päässy leviämään kuunliljan sekaan. En oo raskinu sitä siitä poiskaan repiä, koska minusta kuunlilja tukee sitä aika hyvin ettei jatkuvat vesikuurot pieksäsi sitä hajalleen.


Amppelimansikka teki muodon muutoksen. Toissa kesänä istutin amppelimansikan kurjenmiekka penkin reunaan. Viime kesänä se ei tehnyt muuta kuin kasvatti rönsyjä. Nyt siihen ilmestyi pikkuruisia mansikoita. Mansikat ovat kuin mehtämansikassa, mutta ei yhtä makeita.


Kahden vanhan koivun kannon välissä on Mintulla kukkapenkki. Siinä on vaikka mitä sulassa sovussa kasvamassa. Ukonkellot valtaavat sitä pikku hiljaa, mutta minulla ei oo lupa kuin kaukaa ihailla niitä :) Valkoisia kelloja ei oo aikaisemmin siinä ollutkaan. Viime kesänä oli yksi kukkavana, mutta nyt niitä on jo muutama lisää.


Päivänkakkaraista viikkoa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Kauniita kukkakuvia! Kosteudesta on ollut etua, kaikki kasvit ovat kovin reheviä tänä kesänä! Luulen, että lintujen mukana kulkeutuu siemeniä ja niistä nousee aina uusia tuttavuuksia kukkapenkkeihin. Usein nousee "yllätystaimia" joiden alkuperästä ei ole hajuakaan... Kauniita päiviä siulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tänä kesänä on ollut kukat ja pensaat ollu mielissään vesisateista. Joskus on tullu ostomullankin mukana joitain kukkia joista ei oo mitään tietoo mitä ne on. Toissa kesänä oli cellomullassa vuohenputkee, sitä en olis enää tarvinna, omat juolavehnät ja vesiheinät on riittänyt kitkettäväksi! Lämpöisiä päiviä teille :)

    VastaaPoista