maanantai 13. kesäkuuta 2016

Verta, hikeä ja multaa

Nyt voi hyvällä omalla tunnolla sanoa että meijän itikat ja mäkärät on pelastettu etteivät kuole sukupuuttoon. Käsityöt on ollu melkein nollassa, siis vieläkin teen sitä samasta paitaa kuin toukokuun alussa.
Aika mennyt kaikkeen muuhun, esim. pihahommiin.

Kaikki alkoi kun vaihdettiin karmeen näköinen kuusiaita kartiotuijiin..



Ensin tehtiin suorapenkki kuunliljoista ja isotöyhtöangervoista



Penkkiä jatkettiin samalla tavalla, paitsi kulmaan laitettiin nauhusta. Keskelle jääneestä tuijapuskasta leikattiin jo keväällä huonot alaoksat pois ja myös sen ympärystä suurennettiin johon tuli kuunliljojen lisäksi angervoja. 


Mongolianvaahteran juurelle kuunliljoja



samaten orapihlajat sai kuunliljat ja juureen laitoin kärhöt. Varsinkin kun toinen noista kuoli mystillisesti, olis kiva jos siihen nousis kärhö. Saas nyt nähä miten selviäävät talven yli..


Kurttulehtiruusu rupes kasvamaan nokkosesta pitäen kaikkee ja mitenkäs sen kitkee? En minä ainakaan saanu sitä niin tarkkaan kitkettyä ettei nokkonen olis noussu kohta uudestaan, joten se kaivettiin ylös. Tilalle laitettiin nauhusta ja parsa. Tämä on vielä vähän mietinnässä mitä siihen laittas..

Viime syksynä alottama penkki sai jatko-osan. Myös siihen laitettiin ruusuangervoo ja nauhusta.


Lisää ruusuangervoo. Näitten ympärille laitan unikoita, kunhan löydän sopivia.


Iso perennapenkki sai ympärilleen kuunliljoja ja muutama angervo lisättiin aukkopaikkoihin. Näitten kuunliljojen väliköihin aateltiin akileijoja ja luultavasti joitakin unikoita.


 Terijoensalavatkin sai juurelleen kuunliljat. Jospa se vähän helpottas nurmikon ajoa ihan tuosta puitten tyveltä.

Kaiken kaikkiaan tuli 82 kuunliljaa ja paljon angervoja. Mullan tilasin Savon Kuljetukselta suoraan, tuli paljon edullisemmaksi kuin jos olis otettu säkkitavarana.

Nyt on tauon paikka ja aika parantaa kaikkia pahkuroita mitä kanssa elävät on nahkaan saanu. Vielä toki tuota pihanlaittoa on tarkotus jatkaa kunhan taas mietitään miten...Luultavasti kuunliljoilla, nauhuksilla ja angervoilla :)

Lämpöisiä päiviä kaikille :)









2 kommenttia:

  1. Voi video! Näyttää hyvältä! Siis tosi hyvältä!!! Ja on niin siisti ja viimesen päälle tehyt rajaukset jotta katteeksi käypi. Komeaa kukkaloistoa on tiedossa! Minä oon paininu muutaman kukkapenkin kimpussa ja aivan on alkutekijöissään koko homma - keliä on hyvä syyttää kun milloin on kuuma ja milloin kylymä. Heh! Hyvä jotta pelastit ne syöpäläiset, ois se kauheeta jos ois pikkulinnuilta ruoka kuollu ravinnon puutteeseen. Mukavata viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Tere. Kyllähän se on hyvä kun on lämmintä, mutta nuo öttiäiset sais painua vaikka siperiaan! Ei olis tullu minulta noin tasasia reunoja penkkeihin, mutta Jarilta ei lapio lipsu ☺. Tämä päivä meni tuota nurmikkoo jyrätessä. Onneksi huomenna pääsee töihin huilaamaan.. Aurinkoisia päiviä sinne 😊

    VastaaPoista