torstai 15. lokakuuta 2015

Nallesta sukkia

Aika männä hilipasoo semmosta kyytiä ettei mukana pysy. En ole edes suurissa haaveissakaan uskaltanu aloittaa mitään isompaa neuletta. Näittenkin teko tuntui jo venyvän liian pitkäksi aikaa..


Nämä valmistui jo jokunen aika sitten. Lankana Nalle, keskellä oleva kuvio on Novita kesä 2008, malli 58. Loput soveltelin omasta päästä.


Nämä sain valmiiksi tänään, kun meillähän on herätys melkein joka aamu viimestään puol viis. Tahvon aamupissi lenkillä päätin että käytän tämän lomapäivän näitten tekoon. Lankana näissäkin Nalle. Malli Novita sukkalehdestä S. Vartta vaan en tehnyt niin pitkää kuin ohjeessa oli. Lankaa meni molempiin sukkiin n. 100g.

Olen mukamas ollu lomalla tämän viikon. No eipä siinä sitten tämän kummempaa mainittavaa olekkaan. Olipa töissä tai ei aina sama kiirus tuntuu olevan.

Tahvolla on pikkuinen rentoutumis hetki menossa...


Isommat kaverit on ajettu pois pedeiltä, niin nyt voi keskittyä katsomaan luonto-ohjelmaa.

Aurinkoisia lokakuun päiviä kaikille :)

maanantai 14. syyskuuta 2015

Neule rintamalla valmistui

 jo viime viikolla jotain pientä. Nimittäin mummun poijalle


sukat nalle-langasta. Lankaa sain menemään n. 60g, kolmosen puikoilla.

Kun aikaa on ollu "ruhtinaallisesti" tähän asti ja Topin kanssa alkaa elämä helpottaa, meille muutti eilen oikea sytämmien murskaaja...


8 viikon ikäinen bretagnen bassetti Tahvo. Aikas suloinen paketti....


Ja kun maa on kylmä ja ennen kaikkea märkä, silloin voi kiivetä välillä lämmittelemään 


isännän syliin ja takin alle.

Pikku koiran haukahduksia kaikille :)

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kukkapenkin laittoo

Olen pitkin kesää katellu perennapenkkiän että se taitaa kohta tursuta ylilaidan. Vähän aikaa sitten tuli ajatus että jos istuttelis siihen angervoita. Tilaisuus siihen tulikin äkimmin mitä luulin. Eräs ystävä on hävittämässä isoa perennapenkkiä ja häneltä sain angervoita aikasmoisen määrän. Viime sunnuntaina sitten tartuttiin tuumasta toimeen ja perattiin tämä rytökasa


Osa kukista siirtyi suoraan kompostiin, osa sai uuden omistajan, osalle löytyi omasta pihasta uusi paikka. 

Aikas paljonhan tämä siisteytyi





Nyt niillä on vähän tilaakin missä kasvaa. Jos ei satu taas myyrät talven aikana kaikkia syömään.

Omaan pihaan jääneille tehtiin uusia penkkejä. Aitan vierelle  



ja ison kiven juureen. Päivänliljat kärsivät jakamisesta ja ovat retkallaan. Eikä niitten ilmettä ainakaan paranna toissa yönä vieraillut halla. Liljojen väliin laitoin jotain sipuleita, ei nimittäin oo mitään tietoo mitä ne ovat. Nekin oli lähtöisin sieltä ystävän kukkapenkistä.

Vähitellen valmistui myöskin pöllö paita...


Langat ja ohjeet tilasin Knittingroomista. Lanka on nelosen puikoilla neulottava, tosi pehmoinen Ulriikka. Paita on kaksi vuotiaan koolla, johon meni lankaa n. 240g.

Isäntä oli tänään kasaillu kahden rukin osista aittaa koristeen.


Pitäs kierrellä kirppareita enemmän, niistä vois löytää samankaltaisia koristuksia lisää.

Hallan värittämää syyskuun alkua kaikille :)


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Neule junnaa vaan paikallaan

eikä edisty yhtään. Syynä lienee kaiken muun lisäksi nämä harvinaisen ihanat ilmat. Yksinkertaisesti ei oo malttanut olla sisällä. En voi kyllä paljoa kehuskella ulkotöilläkään, mutta illat on menny vaan ulkona kutvastelessa.

Isäntä on siitäkin edestä ahkeroinut ulkona. pikkuruinen aitta ( minun puuhamaja) alkaa olla valmis..


Vielä puuttuu ulkomaalaus, joka jää ensi kesään.


Sisältä puuttuu ikkunoista verhot. Ootankin hetkee jolloin vois hiipiä tuonne neulomaan :)

Kiitos kaikille vierailijoille :)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)

maanantai 10. elokuuta 2015

Nämä minun neulomukset ei paljoo

vaihdu, pitsi ja palmikkosukat tällä kertaa


malli on vanhasta novita lehdestä, vuodelta -94. Edessä oleva palmikkoraita olis jatkunut myös jalkaterään, mutta jätin sen siihen tekemättä, koska minusta se tuntui jotenkin painavan kengässä. Nalle-lankaa meni vähän yli 100g, 3, puikoilla.

Harmittaa nuo uudet Novita lehdet. Ohjeet ja mallit ovat menneet minusta vähän oudoiksi. Oonkin sitä jo pohtinut, että miksi tilata uusia, kun saa kuitenkin aina vanhoilla ohjeilla tehä? Siksipä viime viikolla liityin knitting room kerhoon. Saas nähä minkälainen kerho sitten on. Lankoja sieltä ainakin voi tilata. Sorruinkin yhteen pieneen malliin ja tilasin sen lankoineen.

Samaten olen pohtinut meijän pihaa... Tekis mieli laittaa vaan angervo penkkejä, niitäkin kun on niin monenlaisia ja värisiä. Ne olen vuosien aikana huomanna viihtyvän meijän pihassa, jopa kukalle asti.


Mukavan lämpöistä elokuuta kaikille :)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Sukat, jälleen kerran

Pienempänä versiona tällä kertaa


Nalle-taika langasta. Malli on sama kuin edellisissäkin sukissa, jota sovelsin pienempään kokoon. Sukkien koko on n. 35. Lankaa sain tuhlattua noihin 80g, 3 puikoilla. Varren suuhun neuloin kahden silmukan palmikkoa, muuten resorit olis ollu liian löysät kapeaan jalkaan.

Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.... Tarkotus oli mennä tänään mustikoita kahtelemaan, mutta olipa sen verran vettä ilmassa, että päätinkin olla menemättä. Sain sukat valmiiksi, ja ulko- kukkia ei tartte ainakaan kastella. Kukkivat kukat vähän kärsii jo jatkuvasta sateesta, mutta 


kuunliljat ovat pöyhkeitä. 

Lämpöisempiä heinäkuun loppu päiviä kaikille :)

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kerrankin sattui

lauantaiksi mukava ilma, joka on ollut tosi harvinaista tänä kesänä. Multa paloi niska nurmikkoa ajaessa, jota en voinu kuvitellakaan tapahtuvaksi enkä laittanut aurinkovoidetta. On auringolla muutakin vaikutusta. Meillä on ollut monta vuotta pikku jasmike. Viime kesänä se kukki eka kerran muutamalla kukalla. Tänä kesänä siinä on paljon nuppuja joita olen odottanut avautuvaksi...


Tänään se aukas osan niistä. Tuoksu on mahtava 


vaikka kukka ei ole iso, mutta niitä on paljon.


"Itkumuurille" on ilmestynyt tälläinen kukka. Tästäkään ei ole mulla tietoo mikä se on ja mistä tullut?

Jaloritarinkannus on yllätti myös kukinnollaan.


Se on tullut istuttettua joskus kauan sitten liian paahteiselle paikalle, joten monena kesänä kukinto on jäänyt vähälle. Meinasin jo siirtää sen, mutta en ole uskaltanut mennä kaivelemaan koska takana on timanttituijia ja niiden juuret voi vahingoittua. Mikähän rutto lie tullut tuijiin. Meillä on molemmilla puolin pihaa niitä ja niistä on juhannuksen jälkeen ruennu menemään oksat ruskeiksi. Merkillisintä siinä on se, että ne kolme tuijaa jotka ovat varjossa, ruskistuvat pahemmin.


Orvokki tyytyy vähään ja kasvaa sammalten päällä kiven rakosessa. Vieressä kukki aiemmin patjarikko.


Mansikanpoiminta ei voi helpompaa olla, 7e laatikko kotiin tuotuna. Veli ja hänen vaimo kävi kylässä ja toivat laatikollisen mansikoita. Meinas käydä vaan niin hassusti ettei meinannu jäädä pakastimeen mitään, kun olivat niin hyviä!

Mansikan makuista viikkoo kaikille :)